Single Tänä yönä tanssitaan on suora kunnianosoitus 80-luvun alkuhämärien suomirock-yhtyeille. Kappaleen tarinan inspiraatio juontaa juurensa Eppu Normaalin laulamaan fraasiin: ”suru soittaa mielen mustin koskettimin.”
”Mietin vuosia tuota lausetta ja miten saisin nuo sanoitukset sävellettyä pianon mustien koskettimien kanssa sointuvasti yhteen. Lopulta sain niputettua langat yhteen tässä kappaleessa. Sävellajiksi tuli pentatoninen F#-duuri, jonka pystyy soittamaan kokonaan mustilla koskettimilla. Sanoitukset alkoivat sen myötä myös melkein kuin kirjoittamaan itseään. Siihen alle teimme menevän ja tanssittavan rock-poljennon, ja kaikki oli sitä myöten selvää!”, laulaja Matti Mustalampi kertoo.