JULKAISU

Suru kuljettaa

Teinibändistä poprock-tulkitsijaksi kasvanut Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat teki lohtulaulun surussa kulkeville. Bändin keikat jatkuvat jälleen lokakuussa muun muassa yhdessä Miljoonasateen ja Pelle Miljoonan kanssa


Vuonna 2010 15-vuotiaat vaasalaispojat päättivät perustaa bändin. Nyt, vuonna 2023, Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat -yhtye on kasvanut pitkän tien kautta nuorisobändistä klubeja ja pubeja kiertäväksi ahkeraksi keikkailijaksi, jonka taskussa on uusi levytyssopimus Ässä Recordsin kanssa.

Sittemmin päämajakseen Turun ominut bändi julkaisee tänään todellisen lohtubiisin Suru kuljettaa, joka esittelee samalla yhtyeen uuden kokoonpanon. 

”Suru kuljettaa syntyi edellisen singlemme nauhoituspäivänä pari vuotta sitten. Mielessäni pyöri sanapari ’suru kuljettaa’, ja Alavetelissä Studio 57:n ullakolla syntyi äänitystauolla nopea raakile tähän mennessä kaikkein popimmasta ja vakavimmasta Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat -biisistä”, bändin laulaja-kitaristi Eemu Laurila kertoo ja jatkaa:

”Olen aiemmin kirjoittanut pitkästi, mutta uusien laulujemme kohdalla halusin vaihtelua luontaiseen työskentelyyni ja päätin tiivistää ilmaisua. Kirjoittamalla vähemmän sanoo enemmän, ja jättämällä joitain asioita auki voi sanoa hyvinkin paljon. Kaipuu koskettaa varmasti meitä kaikkia, ja tää biisi menee kaikille niille.”

Prinssi Rohkean ja Erämaan Rotat -yhtyeen biisit ovat aina sisältäneet runsaasti populaarikulttuuriviittauksia ja monien kappaleiden nimet on lainattu kirjallisuudesta tai tv-sarjoista. Näennäisesti hauskojen lyyrikoiden avulla on kuitenkin aina haluttu käsitellä Laurilalle ominaisia, vaikeitakin aiheita.

”Sanoituksiin syventymällä huomaa, että niissä toistuvina teemoina ovat kaipuu jonnekin, unelmien metsästäminen, kuolema, yksinäisyys ja unien maailma.”

Ensimetreiltään lähtien omaa tuotantoaan esittänyt bändi julkaisi ensimmäisen Terveisiä Erämaasta! -maxi-EP:nsä vuonna 2014. Jatkoa saatiin jo seuraavana Unelmoiden Läpi Elämän-pitkäsoitosta sekä vuoden 2019 Yhä Unessa -albumista, jolta löytyy myös Aksel Kankaanrannan kanssa tehty ja tähänastisista julkaisuista tunnetuin Kaupunki ei tiedä mun nimee -kappale.

Kovana keikkakoneena ympäri Suomen jo vuosia kiertänyt Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat käytti koronavuodet säveltäen uusia biisejä. Vuosien kiertäminen on jalostanut bändin liveshown tiukaksi paketiksi, jossa läsnä ovat niin lakoninen huumori kuin vauhti – olematta kuitenkaan huumoribändi.


Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat on:
Eemu Laurila – laulu, kitara (perustajajäsen, laulu ja kitara 2010-)
Antti Väisänen – basso, taustalaulu (2012-)
Konsta Kivelä – kitara, taustalaulu (2023-, rummut 2017-2023)
Arttu Parviainen – rummut (2023-)

Levyn kansi
Kuuntele
Tiedot